Monipuolista ympäristötoimintaa

Onko sinulla hyvä idea, jota haluaisit lähteä toteuttamaan lähimmällä nuorisotalolla? Ei muuta kuin ehdottamaan!

Luontohetkeilyjä ja retkiä

Monissa toimipaikoissa on lähdetty seikkailemaan lähiluontoon. Retkillä on rentouduttu riippumatossa, syöty eväitä ja tutkittu mitä esimerkiksi lähimetsästä löytyy.

Nutakeittiöt ja kokkikset

Kasvis-, vegaani- ja ilmastoruokaa. Kannelmäessä istutettiin koronakeväänä ämpäriperunoita ja seurattiin niiden kasvua. Nuoret meloivat kumiveneellä Mätäjoen pienelle saarelle ja istuttivat sinne sissiperunoita. Syksyllä perunateemaa jatkettiin sadonkorjuulla ja perunasta kokkailtiin herkkuruokia.

Eläinkahvilat ja eläintoiminta

Haagan Lämpiössä ja Nuorten ympäristötilassa on järjestetty eläinteemaisia kahviloita, joissa on nähty erilaisia eläinvieraita ja keskusteltu eläinten hoidosta. Usein paikalla on ollut myös eri järjestöjen edustajia kertomassa esimerkiksi eläinsuojeluyhdistysten toiminnasta. Myös tarvikekeräyksiä kodittomille eläimille on järjestetty.

Kesäisin eri puolilla Helsinkiä on useita nuorten kahviloita, joissa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat toimintaa.

Maskipajoja ja Trash-tapahtuma

Ympäri Helsinkiä on järjestetty maksuttomia DIY-maskipajoja, joissa nuoret ovat tehneet itselleen maskeja puhtaista kierrätysmateriaaleista.

Malmilla järjestettiin Trash-tapahtuma, jonka tavoitteena oli muuttaa Malmin mainetta ja kerätä yhdessä roskat alueelta.

Agenda Art 2030

Herttoniemeläisten nuorten teos pääsi mukaan YK-liiton kestävän kehityksen Agenda Art 2030 teossarjaan. Nuoret valitsivat teemoiksi eriarvoisuuden vähentämisen ja ilmastoteot. Agenda – Art 2030 teossarja avasi Kestävän kehityksen tavoiteohjelman (Agenda 2030) 17 osa-aluetta 17 taideteoksen keinoin. Teossarjan 17 teosta esitettiin Töölönlahden ympäristössä Helsingissä, lokakuussa 2020.

Monipuolista toimintaa ympäri Helsinkiä

Lisäksi toimintaan on osallistuttu viljelemällä, järjestämällä roskajuoksuja, keräämällä roskia 130-hankkeen rantaretkillä, tekemällä taidetta kierrätysmateriaaleista, tuunaamalla, talkoilemalla sekä järjestämällä erilaisia kerhoja, kursseja ja leirejä.

Avainsanat