Harkiten henkariin -ryhmä opettaa vastuullisuutta vaateostoihin

Harkiten henkariin on nuorten vapaaehtoistoimintaryhmä, joka kannustaa nuoria kuluttamaan vastuullisesti ja opettaa miten omassa arjessa voi tehdä vastuullisia vaatevalintoja.

Ryhmä haki kampanjatyöhönsä Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden Sponssi-projektiavustusta. Sen avulla toiminta on laajentunut nopeasti. Miten kaikki tapahtui?

Idean keksiminen

Kampanjaidea syntyi, kun joukko nuoria halusi tehdä vaikuttamistyötä. Ensin mietittiin yhdessä teemoja, jotka ovat tämän päivän nuorille ajankohtaisia ja haastavia. Näistä päädyttiin vastuulliseen kuluttamiseen ja tekstiiliteollisuuden ongelmiin.

Aiheesta on ollut viime aikoina paljon puhetta ja esille on tuotu etenkin negatiivisia ympäristövaikutuksia. Me haluttiin tuoda mukaan positiivisuutta aiheeseen liittyen: helppoja ja inspiroivia vinkkejä miten voi kuluttaa vastuullisemmin, eikä vain sitä, että miten paljon päästöjä se aiheuttaa. Sellainen helppo väylä nuorille löytää tietoa.

Projektin vastuuhenkilö Jenni Voong

Sponssin hakeminen

Jenni oli kuullut Sponssista Helsingin kaupungin nuoriso-ohjaajilta. Apurahan hakeminen vaati jonkin verran lomakkeiden täyttämistä ja asioiden selvittelyä, mutta kaiken kaikkiaan hän koki prosessin helpoksi ja nopeaksi:

Sponssi-sivustolta löytyy helposti kaikki tarvittava tieto toimintarahan hakuun.

Harkiten henkariin -hakemuksen saavuttua lainat myöntävään Kumppanuusyksikköön käsittelyprosessi kesti kaksi viikkoa. Hakemuksen käsittelijä kutsui myös ryhmän henkilökohtaiseen tapaamiseen, jonka aikana ideasta keskusteltiin yhdessä. Ryhmä sai samalla kysyä lisätietoja ja täydentää tukihakemusta.

Harkiten henkariin -ryhmälle myönnettiin vastuullisen kuluttamisen toteuttamiseen 2600 euron apuraha. Toiseksi yhteistyökumppaniksi ryhmä valitsi Maailman luonnon säätiön.

Toiminnan pyörittäminen

Harkiten henkariin -kampanjaan sisältyy monipuolista ohjelmantuotantoa: some-sisältöä, yhteistyöprojekteja, työpajoja ja haastatteluja. Näkyvin projektin osa on Instagram-ryhmä Harkiten henkariin. Keväällä käynnistyi myös podcast-sarja, jossa aihetta tuodaan esiin haastattelemalla alan toimijoita tekstiilintuottajista ja yrityksistä brändeihin, kuluttajiin ja influencereihin.

Podcast ei ollut tiimin alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta siitä on nopeasti tullut keskeinen osa projektia. Jennin mukaan Sponssiraha on helpottanut kampanjasuunnittelua, sillä monet pienetkin asiat ovat maksullisia. Tukirahalla on ostettu muun muassa työkaluja sosiaalisen median tekemiseen. Pari euroa maksava sovelluskin voi helpottaa ja auttaa paljon vaikkapa Instagramin ulkonäön suunnittelussa.

Tulevaisuudensuunnitelmia

Sponssi-sivustolta Jenni löysi helposti kaiken tarvittavan tiedon toimintarahan hakuun:

Me ollaan viime aikoina mietitty Second hand -markkinoita, ne ovat kasvaneet tosi paljon ja nuoret ovat löytäneet UFFit ja muut kirpparit. Ne ovat ajankohtaisia ja hyviä paikkoja tehdä löytöjä. Se on myös helppo tapa ostaa hyvällä omatunnolla ja kuluttaa vähemmän. Oli huippua, kun pääsimme UFF:in myymälään kuvaamaan aukioloaikojen ulkopuolella.

Toiminta laajenee edelleen. Syksyllä 2020 starttasivat työpajat yhteistyössä luontokoulun kanssa. Niissä kerrotaan kestävämmästä kuluttamisesta ja vaateteollisuuden vaikutuksista ja opetetaan vaatteiden korjausta. Jenni suositteleekin Sponssia kaikille nuorille, joilla on valmiiksi idea, joka vaatii rahallista avustusta toteutukseen:

Sponssia kannattaa hakea, vaikka ei ole aluksi rahalle edes suunnitelmaa.

Tule mukaan Harkiten henkarit -projektiin

Mukaan pääsee kuka tahansa asiasta kiinnostunut nuori.  Jos toiminta kiinnostaa niin ota yhteyttä Instagramissa tai sähköpostitse . Uudet ideat ovat tervetulleita ja kaikki projektista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Onko sinullakin loistava idea, mutta tarvitset rahaa tai keinoja idean toteuttamiseen?

Sponssi on alle 3000 euron projektiavustus nuorten toimintaryhmille. Sponssilla tuetaan nuorten toimintaa, joka vaikuttaa muihin nuoriin ja yhteiskuntaan. Avustukset ovat kaupungin myöntämiä ja niitä saa hakea ympäri vuoden. Sponssia ei voi hakea nuorisotoimintaan tai nuorisotalon budjetista rahoitettava toimintaan.

Jos ryhmäsi on oikea nuorten toimintaryhmä, niin yleensä hakemus menee aina läpi! Ole rohkeasti yhteydessä kumppanuusyksikköön, joka auttaa hakemuksen tekemisessä ja muun tuen löytämisessä. Tutustu Sponssi-sivuihin ja Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön.

Avainsanat