Haagan Lämpiön vertaisohjaajat

Haagan Lämpiön Vertsut ovat 13-17 vuotiaita nuoria, jotka toimivat Lämpiössä järjestäen toimintaa muille nuorille sekä he auttavat Haagan Nuorisotyöyksikön muissa toiminnoissa ja tapahtumissa.

Vertaisohjaajuus tarkoittaa toiminnan tuottamista toisten saman ikäisten nuorten kanssa itsenäiseen toimijuuteen pyrkien, nuoriso-ohjaajien taustatuella.

Oppimista käytännön työn kautta

Omia vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja harjoitellaan muun muassa oman vertsutiimin ja toimintaan osallistuvien nuorten kanssa. Vertaisohjaajatoimintaan kuuluu myös erilaisia koulutuspäiviä. Toimintaa ja omaa kehittymistä arvioidaan säännöllisesti itsearviointimallin sekä henkilökohtaisten tavoite- ja kehityskeskustelujen avulla.

Maarit Hohteri

Vertaisohjaajat mahdollistavat omalla toiminnallaan nuorisotilan aukiolon ja että Haagan Lämpiö on nuorille turvallinen paikka, jossa voi kokoontua, nähdä ystäviä ja viettää vapaa-aikaa.

Haluatko mukaan?

Ryhmään valitaan mukaan toiminnasta kiinnostuneita nuoria hakemusten ja haastatteluiden perusteella. Vertaisohjaajat sitoutuvat tuottamaan toimintaa nuorisotyöyksikön henkilökunnan kanssa yhdessä sovitun ajanjakson verran.

Kauden päätyttyä vertaisohjaajat pääsevät opintomatkalle, jota varten laaditaan matkasuunnitelma ja oppimistavoitteet. Opintomatkan kohteen tulee olla Euroopan sisällä.

Avainsanat