Hynynen, Matias

9
Hynynen, Matias
Syntymävuosi: 2007 Postinumero: 00990

Lähiöiden asukkaiden ääni!

Esittely

Olen vaikuttamisesta kiinnostunut 8. luokkalainen Aurinkolahdesta. Pyrin nuorisoneuvostoon, koska haluan parantaa niitä asioita varsinkin lähiöissä, joita olen huomannut ja, jotka moni muu lisäkseni kokee ongelmallisina.

Harrastan jalkapalloa

Kulosaaren Yhteiskoulu

 

Vaalikonevastausten perustelut

Kouluissa pitää lisätä päiviä, jolloin tarjolla on vain kasvisruokaa.

On täysin järjenvastaista, että jotta pieni vähemmistö saisi mieluista ruokaa, tarvitsee kaikkien muiden jäädä nälkäiseksi.

 

Kouluissa pitää panostaa nykyistä enemmän ryhmäytymiseen.

Ryhmäytystunnit ovat chillejä ja mukavia raskaiden päivien keskellä.

 

Etäopetus tulee vakiinnuttaa pysyväksi opetustavaksi lähiopetuksen rinnalle.

Etäopetus mahdollistaa sen, että oppilaat työskentelevät omalla tahdillaan.

 

Nuorten liikuntaharrastusten kilpailullisuutta pitää vähentää.

Pitää olla sekä kilpailullisia ja ei-kilpailullisia vaihtoehtoja.

 

Helsingin kaupungin tulee tarjota kesätöitä ensisijaisesti niille nuorille, joilla ei vielä ole työkokemusta.

Jostainhan se urapolku pitää aloittaa.

 

Helsingin julkisissa tiloissa tulee säilyttää jako naisten ja miesten vessoihin.

Henkilöille, joille vessojen jako on kovin suuri ongelma, voivat käyttää inva wc:tä.

 

Helsingissä tulee ottaa käyttöön maksuton joukkoliikenne alle 18-vuotiaille.

Liikkumisenvapaus on perusoikeus.

 

Olisi parempi, jos Helsingissä ei olisi sähköpotkulautoja.

Sähköpotkulaudat ovat kätevä ja nopea tapa kulkea kaupungilla.

 

Nuorisoneuvoston jäsenelle tärkeämpi ominaisuus on omien tavoitteiden läpivieminen kuin kompromissien tekeminen.

Kompromissit ovat tärkeitä mutta äänestäjien pettäminen ei ole oikein.

 

Mihin aiheisiin toivot nuorisoneuvoston erityisesti keskittyvän? Valitse kolme sinulle tärkeintä.

Vapaa-aika ja harrastukset; Kaupunkiympäristö ja liikenne; Turvallisuus

Jokainen näistä vaikuttaa elämämme.