Qasemi, Ahmad

47
Qasemi, Ahmad
Syntymävuosi: 2007 Postinumero: 00700

Yhteinen maailma ja ilman, että ketään jää yksin.

Esittely

Hei! Olen Ahmad Qasemi olen Malmilta kotoisin.
Haluaisin auttaa, edistää oppilaitten ja nuorteiden oikeuksia.
Olen huomannut hyvin, että joissakin kouluissa on aktiviteetti puutteita ja kiusaamista esintyy aika paljon nykyään.
Olen myös huomannut, että joskus jotkut oppilaat myös jotkut opettajatkin eivät auta tai kuuntele heitä yhtä paljon, mitä he tarvitsevat ja tätä olen huomannut aika vahvasti esim. omassa perheessä, joissakin kouluissa ja vanhoissa harrastuksista.

Harrastan ohjelmointia, kotitaloutta ja työskentelen harjoittelijana IT-yhtiössä.

Suutarinkylän peruskoulu

 

Vaalikonevastausten perustelut

Kouluissa pitää lisätä päiviä, jolloin tarjolla on vain kasvisruokaa.

No minun mielestä ruokaa pitäisi parantaa, koska joskus kasviruuat maistuvat oudolta, mutta, joskus aika hyvälle joten kasvisruoka on 50/50.

 

Kouluissa pitää panostaa nykyistä enemmän ryhmäytymiseen.

Kyllä, koska en halua, että kukaan jää yksin tai syrjään, joten aina, kun opettaja tai oppilas huomaa yksinäisen lapsen niin hänen pitäisi auttaa tai edes innostaa oppilasta osallistumaan

 

Etäopetus tulee vakiinnuttaa pysyväksi opetustavaksi lähiopetuksen rinnalle.

Tavallaan tämäkin on omasta mielestä 50/50, koska tavallaan etäopetuskaudet oli vaikeita 1-3-luokkalaisille, koska heillä oli varmasti aina ongelmia, mutta 4-7-luokkalaisille tämä oli heille parasta aikaa, koska he olivat vapaampia opiskelemaan. Omasta mielestäni myös etäopetus oli hyvää aikaa, koska joskus koulu päiväni päättyi oikeasta aikataulusta jopa tunteja aikaisemmin.

 

Nuorten liikuntaharrastusten kilpailullisuutta pitää vähentää.

Kyllä, koska se parantaisi nuoren liikkunnallista taitoa ja myös opettaisi nuorelle kilpataitoja onnistumiseen.

 

Helsingin kaupungin tulee tarjota kesätöitä ensisijaisesti niille nuorille, joilla ei vielä ole työkokemusta.

Kyllä, koska se tuntuisi huonolta niille nuorille, jotka haluaisi osallistua, että ne, jotka on kokeneita pääsevät töihin mutta ne, jotka eivät ole kokeneita, eivät pääse.

 

Helsingin julkisissa tiloissa tulee säilyttää jako naisten ja miesten vessoihin.

Kyllä, koska se voi olla vähän outoa pojilla se, että he olisivat tyttöjen kanssa samassa vessassa tai ehkä tytöillä myös tuntuu samalta kuin pojilta ja ehkä molemmilla sukupuoli-ryhmillä voi tulla sellainen tunne, ettei ole ei sukupuolista yksityisyyttä.

 

Helsingissä tulee ottaa käyttöön maksuton joukkoliikenne alle 18-vuotiaille.

Minun mielestä, kyllä, koska tavallaa se auttaisi nuoria matkustamaan Helsingin reiteillä enemmän ja se myös auttaisi nuoria, jotka menevät pitkiä matkoja. Toisaalta ei, ehkä se tulisi niin kalliiksi, että se voisi myös aiheuttaa myös tappiota Helsingin kaupungin budjetille, joten sen voi myös tehdä sillä tavalla, että kouluaikoina esim. klo 6-16 arkipäivillä nuorille matkat olisivat ilmaisia.

 

Olisi parempi, jos Helsingissä ei olisi sähköpotkulautoja.

Se on myös totta, koska olen huomannut, että näissä sähköpotkulautoissa ei ole yhtään mitään turvallisuutta noudettavaa sääntöä esim. kuskit saavat ajaa minne vaan kuin heitä kiinnostaa ja myös kypäriä ei tarvitse edes käyttää ja siitä usein seuraa vakavia tapaturmia.

 

Nuorisoneuvoston jäsenelle tärkeämpi ominaisuus on omien tavoitteiden läpivieminen kuin kompromissien tekeminen.

Kyllä, koska Nuorisoneuvosto kuuntelee nuoria parhaansa mukaan ja menee heidän mielipiteensä mukaan eikä omien etujen mukaan. Nuorisoneuvosto pitäisi olla aika vahvassa huomiossa hallituksella, koska hallituksen pitäisi myös huomata, että heillä on nuori kansa, jota pitää huomata.

 

Mihin aiheisiin toivot nuorisoneuvoston erityisesti keskittyvän? Valitse kolme sinulle tärkeintä.

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet; Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus; Turvallisuus