Salonen, Aksel

18
Salonen, Aksel
Syntymävuosi: 2006 Postinumero: 00760

Hyvää kannattaa odottaa, mutta odota rauhassa.

Esittely

Minä päätin hakea nuorisoneuvostoon, olen kiinnostunut vaikuttamaan nuorten asioista

Harrastan padelia, Seinäkiipeilyä

Puistolan Peruskoulu

 

Vaalikonevastausten perustelut

Kouluissa pitää lisätä päiviä, jolloin tarjolla on vain kasvisruokaa.

En näe mitään syytä miksi ei kuuluisi olla kasvisruokapäivää, se olisi suotavaa että nuoret kokeilisivat myös muutakin kuin liharuokia

 

Kouluissa pitää panostaa nykyistä enemmän ryhmäytymiseen.

Samaa mieltä, pitäisi lisätä ja panostaa ryhmäytymiseen.

 

Etäopetus tulee vakiinnuttaa pysyväksi opetustavaksi lähiopetuksen rinnalle.

Toki, siitä olisi nuorille paljon hyötyä meidän vuosikymmenillä

 

Nuorten liikuntaharrastusten kilpailullisuutta pitää vähentää.

Niitä olisi hyvä tottakai olla myös, tällöin nuoret osaisivat asettaa itselleen helpommin tavotteita.

 

Helsingin kaupungin tulee tarjota kesätöitä ensisijaisesti niille nuorille, joilla ei vielä ole työkokemusta.

Tällöin se olisi vaikeampaa jo kokeneille kesätyöläisille.

 

Helsingin julkisissa tiloissa tulee säilyttää jako naisten ja miesten vessoihin.

Kyllähän ne voisivat olla, jos nämä yhdistyisivät niin silloin voisi joutua seksuaalisen ahdistelun uhriksi helpommin.

 

Helsingissä tulee ottaa käyttöön maksuton joukkoliikenne alle 18-vuotiaille.

Tällöin nuoret pääsisivät näkemään Helsinkiä helposti

 

Olisi parempi, jos Helsingissä ei olisi sähköpotkulautoja.

Ne ovat ERITTÄIN vaarallisia väärän kuskin käsissä

 

Nuorisoneuvoston jäsenelle tärkeämpi ominaisuus on omien tavoitteiden läpivieminen kuin kompromissien tekeminen.

En ota kantaa.

 

Mihin aiheisiin toivot nuorisoneuvoston erityisesti keskittyvän? Valitse kolme sinulle tärkeintä.

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet; Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus; Vapaa-aika ja harrastukset

Valitsin nämä kolme sen takia että koen niitten olevan parhaita omasta mielestäni.