Esittely

Jakomäen nuorisotalo on helsinkiläisten nuorten kokoontumispaikka, joka sijaitsee osoitteessa Jakomäenpolku 6. Kuulumme koilliseen nuorisotyöyksikköön.

Ryhmätoimintaa

Nuorisotalolla voit halutessasi osallistua ryhmätoimintoihin kuten kokkauskerhoihin.

Talolta löytyy liikuntahuone, musiikkistudio sekä tietysti perinteisesti biljardipöytä, pöytäfudis ja mahdollisuus pingiksen pelaamiseen. Myös konsolipelaaminen onnistuu.

Hengailua

Nuorisotalo on kaikille kävijöille turvallinen paikka hengailuun ja vaikkapa koulupäivän jälkeiseen lepäilyyn. Koulutehtäviin ja projekteihin saat ohjaajilta varmasti apua ja tukea. Talolla käyvät nuoret ovat mukavia ja yhteisiä projekteja suunnitellaan paljon. Viikoittaisissa talokokouksissa suunnitellaan yhdessä toimintaa sekä tehdään ja päivitetään talon sääntöjä.

Jeesiä ja apua

Ohjaajat auttavat laaja-alaisesti arkisen elämän haastavissa tilanteissa kuten työnhaussa tai esimerkiksi asumiseen liittyvissä kiemuroissa. Tule rohkeasti pyytämään apua, niin katsotaan, miten voisimme olla avuksi.

Jos taas olet kiinnostunut nuorten vaikuttamisesta, ohjaajamme kertovat mielellään NuBu-vaikuttamisjärjestelmästä sekä muista vaikuttamisen kanavista.

Harjoittelut, työkokeilut & TET-jaksot

Jakomäen nuorisotalolle voi hakea harjoittelijaksi pitkin vuotta. Toimintakaudet kuitenkin ajoittuvat väleille tammikuu–kesäkuu sekä elokuu–joulukuu. Harjoittelijalla on aina harjoittelun ohjaajana joku nuorisotalomme oma ohjaaja, eikä siitä makseta palkkaa tai palkkioita nuorisopalveluiden toimesta.

Harjoittelijoiden tehtäviin kuuluu pääosin nuorten ohjaaminen. Lisäksi harjoittelussa voi hyödyntää omia taitoja esimerkiksi liikunnan, kädentaitojen tai musiikkitoiminnan parissa.

Meille voi hakea harjoitteluun nuoriso- ja sosiaalialaa opiskeleva henkilö. Työkokeilussa ja työharjoittelussa on ollut myös tutkintoon valmistuneita yhteisöpedagogeja sekä nuoriso- ja yhteisöohjaajia. Tarjoamme myös TET-mahdollisuuksia 8.–9.-luokkalaisille. Harjoittelun kesto vaihtelee oppilaitoksesta ja harjoittelun teemasta riippuen yhdestä viikosta aina kuuteen kuukauteen asti.

Jos olet kiinnostunut tulemaan meille harjoitteluun, työkokeiluun tai TET-jaksolle, otathan meihin yhteyttä laittamalla sähköpostia jakomaen.nuorisotalo@hel.fi. Muista olla hyvissä ajoin liikkeellä!

Vertaisohjaus

Vertaisohjaajuus tarkoittaa toiminnan tuottamista toisille nuorille nuoriso-ohjaajien taustatuella. Jakomäen vertaisohjaajat, eli vertsut järjestävät kerhotoimintaa kuten askartelua ja liikuntaa sekä discoja ja bingoja. Lisäksi vertsut järjestävät viikoittain varhaisnuorille leikkejä ja kilpailuja. Toimintaa voidaan järjestää myös muualla kuin nuorisotalolla, kuten erilaisissa tapahtumissa.

Vertsuryhmään valitaan vuosittain mukaan toiminnasta kiinnostuneita 15–17-vuotiaita nuoria haastatteluiden perusteella. Vertsut sitoutuvat tuottamaan toimintaa nuorisotalon henkilökunnan kanssa yhdessä sovitun ajanjakson verran. Kauden päätyttyä vertaisohjaajat pääsevät opintomatkalle, jota varten laaditaan matkasuunnitelma ja oppimistavoitteet. Vertaisohjaajatyöstä saa myös todistuksen kauden päätteeksi.

Tervetuloa tutustumaan!

Käyntiosoite
Jakomäenpolku 6
00770 Helsinki
Postiosoite
PL 75403, 00099 Helsingin kaupunki

Ohjaajat

  • Heidi Argillander, Nuoriso-ohjaaja
    heidi.argillander@hel.fi
    040 178 15 66
  • Lassi Jokinen, Nuoriso-ohjaaja
    lassi.jokinen@hel.fi
    040 684 73 42
  • Ruby Kapoor, Nuoriso-ohjaaja
    ruby.kapoor@hel.fi
    0401625880
  • Santeri Weck, Nuoriso-ohjaaja
    santeri.weck@hel.fi
    0405263339
  • Melissa Hanhirova, Alue- ja osallisuustyö
    melissa.hanhirova@hel.fi
    040 630 31 26
  • Heidi Tuomioksa, Koillisen nuorisotyöyksikön tiimiesihenkilö
    heidi.tuomioksa@hel.fi
    0403508147
  • Kirsikka Linna, Koillisen nuorisotyöyksikön päällikkö
    kirsikka.linna@hel.fi
    050-5591737

Nuorisotalon puhelinnumero: 09 310 721 87 / 040 752 80 47

Jakomäen nuorisotalon sähköposti: jakomaen.nuorisotalo@hel.fi

Aukioloajat ja jatkuva toiminta

Nuorisotalo on auki:

Varhaisnuorille (3-6 lk.)

Ma: 13:30 – 16:00 / Ti: Suljettu / Ke 13:30 – 16:00 / To 13:30 – 16:00 / Pe 13:30 – 16:00

Nuorille (7 lk. ->)

Ma: 17:00 – 20:30 / Ti: Suljettu / Ke: 17:00 – 20:30 / To: 17:00 – 20:30/ Pe 17:00 – 20:30

Nuorten (7.-lk ->) lauantait keväällä 2024 klo 17-22.30

13.1.
9.2.
10.3.
20.4.
18:5.

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

  • hyvinvointi
22.1.2024 - 06.5.2024

Jakiksen nutan tyttöjen illat

Jakomäen nuorisotalo, Jakomäenpolku 6, Helsinki
Maksuton
  • Operaatio Pulssi!
  • Operaatio Pulssi! Pohjoinen
  • nuoret
12.4.2024 - 17.5.2024

Koripallo

Jakomäen nuorisotalo, Jakomäenpolku 6, Helsinki
Maksuton
  • Operaatio Pulssi!
  • Operaatio Pulssi! Pohjoinen
  • osallistuminen
Ma 22.4.2024, Klo 16:00 - 20:00

Retki Fallkullan kotieläintilalle

Jakomäen nuorisotalo, Jakomäenpolku 6, Helsinki
Maksuton