Parisuhde

Parisuhteiden merkitys kasvaa nuoruusiässä, ja nuorena aikuisena parisuhteissa rakennetaan jo yhteistä tulevaisuutta. Oman elämän jakaminen, läheisyys ja turva ovat parisuhteissa merkityksellisiä asioita. Tässä osiossa käsitellään toimivan parisuhteen perusteita, omaa roolia suhteessa sekä parisuhteen haasteellisia puolia.

Tämän sivun lisäksi kannattaa tutustua Väestöliiton sivuihin, josta löydät paljon erilaista materiaalia parisuhteisiin liittyen. Sivuilta löytyy artikkeleita, testejä ja tietoa, jos haluat pohtia omaa parisuhdettasi tai parisuhdehistoriaasi.

Toimiva parisuhde

Parisuhteessa on tärkeä tuntea itsensä hyväksytyksi ja turvalliseksi. Toisen arvostaminen ja kunnioittaminen ovat lähtökohtia toimivalle parisuhteelle. Ne auttavat luomaan molemminpuolista luottamusta, joka on olennainen osa toimivaa parisuhdetta. Luottamuksen rakentuminen voi joskus viedä aikaa, sillä aiemmat kokemuksemme ihmissuhteista vaikuttavat kykyymme luottaa toiseen. Samankaltaiset arvomaailmat ja yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat luovat pohjaa ja luottamusta toimivalle parisuhteelle.

Puhuminen ja asioiden jakaminen on toimivassa parisuhteessa keskeisessä asemassa. Jo kuulumisten kysymisellä voimme osoittaa toiselle välittämistä ja kiinnostusta toista kohtaan. Omien tunteiden jakamisen lisäksi yhtä olennaista on toisen aito kuunteleminen.

Parisuhteessa myös tasavertaisuus on tärkeää, jotta parisuhteen osapuolet tulevat yhtä lailla huomioiduksi ja nähdyksi suhteessa. Tasavertaisella parisuhteella tarkoitetaan suhdetta, jossa osapuolet ovat keskenään tasavertaisessa asemassa kehityksensä ja elämäntilanteiden suhteen. Nuorena tasavertaisuutta saattaa joutua pohtimaan esimerkiksi ikäeroihin liittyen. On hankala sanoa, millainen ikäero on sopiva, joten tilannetta voi tarkastella elämäntilanteiden ja omien tunteiden kautta. Myös esimerkiksi seksiin liittyvät suojaikärajat antavat hyvää suuntaa ikäeroihin liittyen. Suhteen tasavertaisuutta voi pohtia myös seuraavien kysymysten avulla:

  • Onko toisen seurassa turvallinen ja hyvä olo? Pystynkö kertomaan omista tunteistani ja ajatuksistani rehellisesti toiselle?
  • Ovatko elämäntilanteemme samankaltaiset? Odotammeko samanlaisia asioita parisuhteelta?
  • Joudunko salaamaan jotain asioita parisuhteestani esimerkiksi huoltajiltani tai läheisiltäni? Millaisia ajatuksia läheisilläni on parisuhteestani?
  • Kunnioittaako seurustelukumppani minua ja omia rajojani? Koenko painostusta? Joudunko esittämään vanhempaa tai nuorempaa, kuin olen?

Jos nämä kysymykset herättävät huolta omasta parisuhteesta, asiasta olisi tärkeä keskustella jonkin luotettavan henkilön kanssa. Tämä henkilö voi olla esimerkiksi läheinen aikuinen, työntekijä koulusta tai muista sosiaali- ja terveyspalveluista.