Asunnonhaku

Ennen kuin haet vuokra-asuntoa, on hyvä miettiä, millaisessa asunnossa ja kenen kanssa haluat asua. Tärkeää on myös pohtia, miten suurta vuokraa sinulla on varaa maksaa.

Asunnon löytyminen Helsingistä on usein vaikeaa ja vaatii paneutumista. Helsingin tilanne on erilainen kuin muissa Suomen kaupungeissa, sillä tänne muuttaa jatkuvasti uusia ihmisiä opintojen ja töiden perässä.

Vuokrat ovat Helsingissä muuta Suomea korkeammat ja sopivaa asuntoa saattaa joutua etsimään tai jonottamaan hyvinkin pitkään. Siksi Helsinkiin muuttavien kannattaa pitää mieli avoinna eri kaupunginosille sekä asumismuodoille. Tilava kimppakämppä lähiöstä hyvien liikenneyhteyksien varrelta saattaa löytyä helpommin kuin pieni yksiö läheltä keskustaa.

Muista pohtia ennen asunnon hakua

  • Minkälainen asumismuoto minulle sopii? Haluanko omaa rauhaa vai yhteisöllisyyttä? Haluanko asua kavereiden kanssa tai vuokrata huoneen kimppakämpästä?
  • Miten paljon vuokraa minun on varaa maksaa? Opiskelijat, työttömät ja pienituloiset voivat hakea Kelalta asumistukea, mutta tuki ei kata koko vuokraa.
  • Mitä muita kuluja asumiseen kuuluu? Vuokran lisäksi sinun pitää maksaa esimerkiksi kotivakuutuksesta, nettiyhteydestä, sähköstä ja vedestä.
  • Onko minulla varaa maksaa vuokravakuus? Vuokravakuus on pantti, joka maksetaan vuokranantajalle asunnon vuokrauksen yhteydessä ja sen saa takaisin pois muuttaessa. Vuokravakuus voi olla suurimmillaan usean kuukauden vuokran suuruinen. Toisaalta isoilla vuokra-asuntoyhtiöillä vuokravakuus voi olla pieni, tai sitä ei ole ollenkaan.

Aktiivinen ja reipas asunnonhakija onnistuu

Aktiivisuus on valttia asuntoa hakiessa. Hakemuksia kannattaa tehdä mahdollisimman monelle vuokranantajalle. Käy päivittämässä hakemustasi aina, kun tilanteeseesi tulee muutoksia. Päivitä hakemuksesi viimeistään ennen kuin ne vanhentuvat. Hakemukset ovat yleensä voimassa kolmesta kuuteen kuukautta.

Edullista vuokra-asuntoa etsivän kannattaa hakea Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja sekä muiden yleishyödyllisten vuokranantajien asuntoja, sillä niiden vuokrat ovat yleensä matalampia kuin muilla vuokranantajilla. Yleishyödylliset vuokranantajat jakavat vuokra-asuntoja tarvejärjestyksessä, jolloin tilanteesi vaikuttaa hakemuksesi kiireellisyyteen.

Voit käyttää asunnonhaussa hyödyksesi myös sosiaalista mediaa.

Kun teet asuntohakemuksia yleishyödyllisille vuokranantajille, kuvaa asumistilanteesi ja asunnontarpeesi mahdollisimman tarkasti hakemuksen lopussa olevaan lisätietoja-kohtaan. Muille vuokranantajille tehdyissä hakemuksissa kannattaa korostaa sitä, millainen olet vuokralaisena ja mikä on vuokranmaksukykysi. Lisätietoja täyttäessä pitää olla rehellinen ja vastata totuudenmukaisesti.

Mies tutkii tietokoneelta asuntojen pohjapiirroksia.
Virpi Velin

ksityiset vuokranantajat järjestävät usein näyttöjä vuokra-asuntoihin. Useimmiten vuokranantajat määrittelevät näyttöjen ajankohdat itse ja ne ovat yleensä kaikille avoimia. Jokaisen näytön kohdalla on hyvä tarkistaa pitääkö näyttöön ilmoittautua ja toivooko vuokranantaja, että tuot näyttöön mukanasi valmiiksi täytetyn asuntohakemuksen. Mahdollisista yksityisnäytöistä voit sopia vuokranantajan kanssa erikseen. 

Voit käyttää asunnonhaussa hyödyksesi myös sosiaalista mediaa. Esimerkiksi Facebookissa on ryhmiä, joissa haetaan ja tarjotaan asuntoja vuokralle. Voit myös kertoa sosiaalisen median kanavissasi etsiväsi asuntoa, jotta ystäväsi ja tuttavasi voivat vinkata sinulle mahdollisesti sopivista asunnoista.

Vuokrasopimus tehdään määräajaksi tai toistaiseksi

Saatuasi asuntotarjouksen ja otettuasi asunnon vastaan, on aika tehdä vuokrasopimus. Vuokrasopimus voi olla voimassa määräajan tai toistaiseksi. Vuokrasopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti, jotta pystyt tarvittaessa todentamaan sopimuksessa mainitut ehdot myös jälkikäteen.

Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus on yleensä voimassa siihen saakka, kunnes vuokralainen itse irtisanoo asunnon.

52 § Vuokrasopimuksen irtisanomisaika

Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu.

  • Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, jos huoneiston vuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, ja muussa tapauksessa kolme kuukautta (vuokranantajan irtisanomisaika).
  • Vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi (vuokralaisen irtisanomisaika).
    Lisätietoja

Määräaikaisessa vuokrasopimuksessa vuokralainen ja vuokranantaja sopivat jo vuokrasopimusta tehtäessä vuokra-ajasta. Määräaikaista vuokrasopimusta ei voi irtisanoa päättymään ennen sopimuksessa mainittua ajankohtaa. Tämä koskee molempia osapuolia. Mikäli vuokralainen haluaa irtisanoa määräaikaisen vuokrasopimuksen, on vuokranantajalla oikeus periä vuokralaiselta korvaus sopimusrikkeestä.

Vuokrasopimuksen tarkistuslista

Vuokrasopimuksessa tulee mainita ainakin seuraavat asiat:

  • Onko vuokrasopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva ja mistä lähtien vuokrasopimus on voimassa?
  • Irtisanomisaika
  • Vuokrankorotusehto. Sopimuksessa tulee olla esillä vuokrankorotusehto sekä milloin vuokrankorotus voidaan tehdä 
  • Ovatko lemmikit ja tupakointi sallittuja asunnossa?
  • Vuokran määrä ja vesimaksu 
  • Vuokravakuuden määrä, maksaminen ja palautus
  • Muuttopäivä ja avainten luovutus
  • Asunnon kunto ja kunnon tarkastaminen 
  • Asunnon siivous ja ylläpito sekä vuokralaisen velvollisuus loppusiivoukseen ja mitä loppusiivous pitää sisällään.