Toiminta

Kallahden nuorisotalo sijaitsee Vuosaaren metroaseman lähettyvillä. Vain parin minuutin kävelymatka!

Tarjoamme monipuolisia tekemisen mahdollisuuksia nuorille ja muille alueen toimijoille! Kallahden nuorisotalolla koripallo ja futiksen pelaaminen on nuorten suosikki juttuja!

Nutalla voi pelata myös biljardia, pleikkaa, pingistä ja tietokone pelejä.

Teemme yhdessä ruokaa ja kädentaitoja. Voit tulla myös vain istuskelemaan, pelailemaan lautapelejä ja jutella ohjaajien tai muiden nuorten kanssa.

Tekemistä ja tilaa jokaiselle!

Käytössäsi on suuri liikuntasali, jossa pelataan yleensä korista, futista, pingistä tai sulkapalloa. Se sopii erinomaisesti myös keikoille tai muille tapahtumille. Talossa on biljardipöytä, konsoleita, minikajarit, muutama tietokone ja ilmainen wifi. Meiltä löytyy myös tyttöjen huone, joka sopii isojen peiliensä ansiosta hyvin esimerkiksi tanssimiseen pienellä porukalla.

Nuorten käytössä on keittiö kokkaamiseen. Talosta löytyy myös monipuoliseen kädentaitojen tekemiseen sopiva ateljee sekä äänitysstudio ja pieni kuntosali.

Kallahden nuorisotalo toimii monessa eri kerroksessa ja monipuoliset tilat ovat vuokrattavissa esimerkiksi järjestöjen käyttöön!

Vuosaaren nuorisotyöyksikön tilavaraukset: riina.pajunen@hel.fi

Nuorisotalolla käydäksesi tarvitset maksuttoman jäsenkortin.

 

 

Ohjaajat

  • Kaisa Kivelä, Yksikön päällikkö
    kaisa.kivela@hel.fi
    040 634 1996
  • Sakho Elhadji Baba, Nuoriso-ohjaaja
    elhadji.sakho@hel.fi
    040 539 54 31
  • Jaana Malmivaara-Torppa, Nuoriso-ohjaaja/Tilavaraukset
    jaana.malmivaara-torppa@hel.fi
    040 684 7537
  • Huda Mumin, Nuoriso-ohjaaja
    huda.mumin@hel.fi
    0405899877
  • Mirella Åkerlund, Nuoriso-ohjaaja
    mirella.akerlund@hel.fi
    0401940810

Nuorisotalon puhelinnumero: 09-310 89071, 040 334 8076 (nuorisotalon aukioloaikoina)

 

 

Meidät tavoitat somen ja verkon kautta.

Ohjaajiin saa ottaa yhteyttä, olemme edelleen töissä teitä varten. Meihin saa ottaa myös kontaktia, kun näet meidät jalkautuvan. Jalkautujat tunnistat mustista takeista, joissa lukee nuoriso-ohjaaja. Jalkautuminen tapahtuu Vuosaaren aluella.

 

 

Aukioloajat ja jatkuva toiminta

Tervetuloa viettämään kivaa vapaa-aikaa sisällä ja ulkona!

Kallahden nuorisotalo on auki ke, to, pe ja la

  • 9–12 -vuotiaille klo 14.00–16.00
  • 13–17-vuotiaille klo 17.00-20.45
  • lauantaisin 13-17-vuotiaille klo 16.30-22.30 (Parilliset lauantait)

Kallahden nuorisotalon tilavavaraukset: Jaana-Malmivaara-Torppa (040 684 7537) ja Kiia Bongi (040 121 6955)

 

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

Ei tulevia tapahtumia ja harrastuksia