Esittely

Nykyinen osoitteemme on Halkosuontie 88, 00660 Helsinki, Pakilan puistonkoulu.
Tilamme ovat samassa Pakilan ylä sekä ala- asteen kanssa.
Sisäänkäynti on rakennuksen vasemmalta puolelta pääovista.
Nuorisotalolle pääset rautatieasemalta busseilla 67, 66 ja 63.

Voit tulla oleskelemaan yksin tai kavereiden kanssa, pelailemaan pelejä ja jutustelemaan nuoriso-ohjaajille. Täällä voit helposti tutustua uusiin ihmisiin. Talolta löytyy erilaista kivaa tekemistä, kuten biljardi, pingis, pöytäfudis, PS5, Xbox360, retropelikonsoli, nintendo switch, lautapelejä, lehtiä ym.

Kohderyhmäämme ovat pääosin 9–18-vuotiaat, mutta emme käännätä ovelta pois, vaikka olisitkin jo vanhempi.

Monenlaista tekemistä

Voit osallistua toimintaan kuten kerhoihin, leireille, retkiin, discoihin, bänditoimintaan, iltatoimintaan jne. Toimintaa suunnitellaan ja arvioidaan yhdessä nuorten kanssa säännöllisesti talokokouksissa. Osallistua voit myös aktiivisena vaikuttajana ja vertaisohjaajana.

Nutalla voit valmistaa ruokaa myös omista tarvikkeista.
Ehtona siinä on kuitenkin omien jälkien siivoominen.
Emme hyväksy rasismia tai minkäänlaista syrjintää. Toimintamme on aina päihteetöntä.

Käyntiosoite
Halkosuontie 88
00660 Helsinki
Postiosoite
PL 64404, 00099 Helsingin kaupunki

Ohjaajat

  • Valde Asp, Nuoriso-ohjaaja
    valde.asp@hel.fi
    040 1781602
  • Adam Ahmed, Nuoriso- ohjaaja
  • TT, Nuoriso-ohjaaja
    0406370820

Nuorisotalon puhelinnumero: 040 334 8030

Hei kaikille!

Tulevia tapahtumia:

2.2. Varhaisnuorten eli 3-6lk. talokokous sekä kokkaaminen.
3.2. Nuta auki varhaisnuoret klo 15-17 nuoret klo 17-21:45
13.2. Talvirieha 16-19:30
19.2. Talvirieha Torpparinmäessä sekä luisteluretki klo 15.
20.2. Talvirieha Torpparinmäessä klo 15
21.2. Kiipeilyretki ristikossa.

Lähtö Maunulan nuorisotalolta klo 13.
Retkelle mukaan pääsee max. 16 nuorta, jotka 13.-17 vuotiaita. Voit kiipeillä automaattisilla “itsevarmistavilla” (Eng. autobelay). Se on hauska ja helppo tapa päästä kiipeilemään korkeilla kiipeilyseinillä ilman aikaisempaa kokemusta. Painorajat Ristikon itsevarmistavilla laitteilla on 15–130 kg. Ristikon työntekijät opastavat aina ensikertalaiset laitteiden käyttöön. Itsevarmistavilla laitteilla kiipeily on myös loistava vaihtoehto niille, jotka haluavat harrastaa köysikiipeilyä itsenäisesti. Toinen mahdollisuus on kokeilla boulderointia. Boulderointi tarkoittaa kiipeilyä matalilla seinillä. Putoamisen varalta seinien alla on paksuja patjoja. Boulderointi mahdollistaa kiipeilyn myös ilman kiipeilyparia, joten lajin aloittaminen on erittäin helppoa. Hintaan sisältyy valjaat ja kiipeilykengät.
Hinta retkelle 5e/nuori, jonka voi maksaa käteisellä lupalapun palauttaessa tai retkelle lähtiessä.
Lähtö Maunulan nuorisotalolta (Metsäpurontie 4) klo 13.

Lisätietoa Pakilan nuorisotalon ohjaajilta.

Lupalappuja saa Oulunkylän, Pakilan, Torpparinmäen tai Maunulan nuorisotalolta.

Aukioloajat

Varhaisnuoret 3–5lk:

ma, ke, toja pe klo 14–17

6.-luokkalaiset:

ma, ke ja to klo 14–17
pe klo 14–20

Nuoret 13 v. alkaen:

ma, ke, to ja pe 14–20

La 3.2., 2.3., 6.4.

Varhaisnuoret 3-6lk.

Klo: 15-17

Nuoret 13.-vuotiaasta ylöspäin

Klo: 17-21:45

Lauantai vuoroista ilmoitetaan erikseen somessa!

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

Ei tulevia tapahtumia ja harrastuksia