Esittely

Pihlajiston alueella Helsingin kaupungin nuorisopalveluilla ei ole omia toimitiloja vaan teemme alueellista nuorisotyötä Pihlajisto–Viikinmäki-asukasyhdistyksen toimitiloissa.

Tule Mestaan!

Pihlajiston asukastalo Mestassa nuoret voivat tulla tapaamaan kavereitaan, pelaamaan tietokoneella tai pleikalla. Meillä voi kuunnella musiikkia ja pelata vaikka lautapelejä. Toimintamme kohdentuu ala-asteikäisiin, vanhemmille nuorille toimintaa järjestävät Pihlajamäen  ja Viikin nuorisotalot.

Kivaa tekemistä ja tapahtumia

Järjestämme retkiä ja erilaisia tapahtumia ja kokkailemme yhdessä viikoittain. Meillä harrastetaan myös perinteisiä leikkejä kuten piilosilla oloa, kirkkistä ja hippaa. Ainoa mitä emme salli on toisten kiusaaminen, kiroilu tai muu epäasiallinen kaverin kohtelu. 

Kavereiden kesken syntyy ainutlaatuinen tunnelma. Pikkuasioista muodostuu päivän hyvä fiilinki. Pyrimme olemaan mahdollisimman matalan kynnyksen toimipiste eikä meillä ole pakko tehdä mitään. Olet tervetullut vain hengailemaan. 

Mitä sinä haluaisit?

Kuuntelemme nuorten toiveita kaikissa mahdollisissa asioissa. Tule siis kertomaan toiveistasi, vaikka et olisi koskaan aikaisemmin käynytkään tiloissamme. Liikumme myös paljon alueella ja teemme yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa. Yhdessä olemme vahvempia! 

 

Kaupungin kesätyörekryt 16-17-vuotiaille nuorille päättyi maanantaina 26.2.2024 klo 16. Työhaastattelut on pidetty ja valinnat paikkoihin tehty. Iso kiitos kaikille hakijoille!

Käyntiosoite
Tiirismaantie 4
00710 Helsinki
Postiosoite
PL 71403, 00099 Helsingin kaupunki

Ohjaajat

  • Erkki Laukkanen, Nuoriso-ohjaaja
    erkki.laukkanen@hel.fi
    040 334 8032
  • Ville Kettunen, Nuoriso-ohjaaja, liikuntatoiminta
    ville.kettunen@hel.fi
    040 576 8019
  • Lea Packalén, Nuorisotyöyksikön päällikkö
    lea.packalen@hel.fi
    040 727 3083

Aukioloajat

Mesta on auki 3.-6.-luokkalaisille maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 14-19 sekä perjantaisin klo 12-17! Talo on auki 31.5. asti. Kesäkuussa 2024 vedämme kesätoimintaa Pihlajamäen nuorisopuistossa!

Poikkeusaukiolot:

perjantaina 19.4. talo on kiinni (olemme retkellä)

Tervetuloa!

Kaikissa mahdollisissa kysymyksissä voit olla yhteydessä suoraan nuoriso-ohjaajiin eli Erkkiin tai Villeen!

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

Ei tulevia tapahtumia ja harrastuksia