Vanha versio: HUM Kellari (Itäkeskus)

Nuorten toimintatalo Kipinän “HUM Kellari” studiolla on mahdollisuus äänittää kokonaista bändiä, tehdä musiikkia koneella, laulaa, tehdä omia biisejä ohjaajan kanssa ja mitä nyt vain musiikin parissa tuleekin mieleen tehdä.

Ajankohtaista

Koronatilanteesta johtuen HUM Kellari ON SULJETTUNA TOISTAISEKSI.

Studion varausjärjestelmä on siirtynyt Varaamo.hel.fi -osoitteeseen. Varausten tekeminen onnistuu kun koronarajoitukset ovat poistuneet.

Info

Haluaisitko tehdä omaa musiikkia tai tallentaa oman bändisi demon oikeassa studiossa?

HUM Kellari -studiolla on mahdollisuus äänittää kokonaista bändiä, tehdä musiikkia koneella, laulaa, tehdä omia biisejä ohjaajan kanssa ja mitä nyt vain musiikin parissa tuleekin mieleen tehdä.

Käytössäsi studioajoilla on aina kaluston tunteva ohjaaja joka osaa opastaa sekä musiikin tekemisen, soittamisen että äänittämisen ja miksaamisen kanssa. Voit osallistua toimintaan ilman mitään aiempaa kokemusta tai voit hypätä äänittäjän paikalle jolloin ohjaaja vain jeesailee ja katsoo että kaikki varmasti toimii.

HUOM! Studio on tarkoitettu 13-25 vuotiaille nuorille.

HUM Kellari Control Room
Mikko Röman

Ajan varaaminen

Studion ajan varaaminen tapahtuu aina varaamo.hel.fi -sivuston kautta. 

  1. Siirry Varaamon sivuille: http://varaamo.hel.fi
  2. Kirjaudu sisään Varaamoon. Kirjautumiseen voidaan käyttää esimerkiksi Gmail-sähköpostitiliä.
  3. Siirry studion varaussivulle (hakusana: “HUM Kellari”)
  4. Lue sivun ohjeet ja käytännöt: sivun alareunasta löydät varauskalenterin jonka alla näkyy millainen kohta kalenterissa tarkoittaa vapaata aikaa. Maalaa hiirellä haluamasi ajankohta ja paina “TEE VARAUS”
  5. Täytä vaaditut tiedot varausta varten. Lue käyttöehdot ja hyväksy ne ja paina “Tallenna”
  6. Saat sähköpostiisi varauksen tiedot ja muistutuksen varauksesta.
HUM Kellari Mic booth
Mikko Röman

Studion säännöt:

  • Studio on paikka jossa luodaan ääntä tai kuvaa. Studio ei siis ole pelkkä hengailupaikka.
    Studion voi varata itselleen vain vuoro kerrallaan. Poikkeuksena erikseen sovitut bändiäänitykset, joissa rakennetaan isompi mikitys. Isompi setti voi olla kasassa ja tila varauksessa kolme päivää.
  • Varaukset hoidetaan aina varaamo.hel.fi -osoitteen kautta.
  • Studiolla on kahdenlaisia vuoroja:
    Ohjattu studiotoiminta tarkoittaa sitä, että paikalla on ohjaaja opastamassa ja auttamassa studion käytössä, musiikin tekemisessä ja kaikessa muussa. (Nämä vuorot merkitty kalenteriin”Studio vapaa -ohjaaja paikalla“)
    Omaehtoinen toiminta tarkoittaa studioaikaa jolloin studiolla ei ole saatavilla ohjaajaa. Näiden aikojen käyttäminen vaatii sen, että ohjaajat tuntevat studiota käyttävät nuoret, ovat varmoja siitä, että studion laitteiden käyttö onnistuu ilman valvontaa ja nuoren kanssa on tehty omaehtoisen käytön sopimus. (Nämä vuorot merkitty kalenteriin “VAIN OMAEHTOINEN KÄYTTÖ!!! (Vaatii: koulutus & tilan käyttösopimus)“
    Mikäli kalenterissa on tyhjä kohta ilman tekstiä, se tarkoittaa että studio ei ole varattavissa.
  • Myöhästyminen, vuoron peruminen
    Mikäli varatulle vuorolle ei saavuta, eikä myöhästymisestä ilmoiteta tuntiin vuoron alusta -> vuoro vapautuu studioryhmäläisille.
    Mikäli vuorolle ei saavuta lainkaan, eikä siitä ilmoiteta mitään -> Kahden kuukauden varauskielto.
  • Studiolla liikkuessa tulee varoa laitteistoa.
    Mikrofonit ja kalusto studiolla on kallista, joten esim. mikrofonitelineen kaatuminen saattaa rikkoa kalliin mikrofonin. Olethan siis varovainen studiolla liikkuessasi.
  • Vahinko on vahinko ja on aina parempi ilmoittaa vahingosta kuin jättää se mainitsematta.
  • Studiolta laitteiston varastamisesta tai laitteiden tahallisesta rikkomisesta tehdään aina rikosilmoitus!
    Tilasta on vastuussa vuoron varannut henkilö.
  • Kipinän kaikki tilat ovat päihteettömiä tiloja!
    Mukaanlukien tupakkatuotteet, nuuska, alkoholi, huumeet.. Tämä koskee siis myös studiota.
  • Studio tulee jättää sellaiseksi kun se on vuorosi alkaessa!
    Jos tuot studiolle jotain, vie se myös mukanasi.
  • Studiolla on lupa kokea tunteita ja nauttia musiikin, äänen, kuvan ja taiteen tekemisestä! Tervetuloa!
HUM Kellari Live Room
Mikko Röman

HUM Kellarissa tehtyjä:

HUM Kellari Piano
Mikko Röman