GameDev Klubi

Kiinnostaako pelien tekeminen? Oletko 15–25-vuotias, luova ja innostunut oppimaan uutta? Haluaisitko tutustua samanhenkisiin tyyppeihin ja tehdä mitä tahansa PC- tai puhelinpeleistä kortti- ja lautapeleihin? Tule torstaisin GameDev Klubiin!

Demoreel 2020

Kenelle?

GameDev Club on tarkoitettu sekä uusille että jo kokeneemmille, pelinkehityksestä kiinnostuneille nuorille. Klubilla opit pelinteon alkeet tai hiot jo hankittuja taitoja kannustavassa ympäristössä. Mukaan voi tulla esimerkiksi koodaajana, taiteilijana, äänisuunnittelijana, kirjoittajana, tai vaikka useammassa roolissa. Koska pelit tehdään pienryhmissä, kehitystaitojen lisäksi tutustut myös muihin samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin.

Mitä klubilla tapahtuu?

Klubia vetävät klubin ohjaajat ja vapaaehtoiset pelinkehityksen veteraanit, mutta varsinaiset pelit syntyvät klubilaisten omissa pienryhmissä, itse keksityistä ideoista. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, joskin tietokonetaidoista ja pelikokemuksesta on aina apua – tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio ja into harrastaa. Klubilla opettelet juuri niitä asioita, joista olet itse kiinnostunut.

Varsinaisten klubi-iltojen lisäksi klubi järjestää myös peli-iltoja, pelijameja, visiittejä studioille, workshoppeja sekä Fireside-itoja, joissa keskustellaan pelinkehitykseen liittyvistä teemoista – näihin voi osallistua oman kiinnostuksen mukaan.

Mikä fiilis?

Klubilla pidetään rentoa tunnelmaa, jossa jokainen jäsen saa valita itselleen sopivan tekemisen tason. Tärkeintä on halu tehdä, pitää hauskaa ja muiden klubilaisten huomioonottaminen.

Missä ja milloin?

Klubi kokoontuu torstaisin pelitalo Sturessa. Pelitalo Sture sijaitsee Fredrigsbergin toimistorakennuksessa, osoitteessa Konepajankuja 1. Klubilla puhutaan sekä suomea että englantia.

Kuten kaikissa Sturen toiminnoissa, klubilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Miten pääsen mukaan?

Klubiin voi liittyä lähettämällä mailia osoitteeseen gamedevklubi@gmail.com. Kerro ainakin nämä asiat:

  • Oletko jo tehnyt pelejä, vai aloitatko ihan alusta?
  • Kiinnostaako jokin pelinkehityksen alue erityisesti?

Ohjaaja vastaa viestiisi ja sopii tapaamisen, jonka aikana suunnitellaan, miten haluat osallistua klubin toimintaan. Ennen viestin lähettämistä kannattaa tutustua myös GameDev-klubin yleisinfoon!

Demoreel 2019