IrisHelsinki

Oletko kiinnostunut sateenkaarevasta toiminnasta? Tervetuloa IrisHelsinkiin! IrisHelsinki tarjoaa mahdollisuuden tutustua mukaviin uusiin ihmisiin, löytää uusi harrastus sekä saada tietoa ja näkökulmia mahdollisesti pohdiskelemiisi sateenkaareviin kysymyksiin.

Meille tärkeitä arvoja ovat ilo, kunnioitus ja turvallisuus, joiden pohjalta olemme luoneet yhdessä yhteisöllemme turvallisemman tilan periaatteet. Yhteisössämme on tärkeää keskinäinen arvostus ja kunnioitus, emmekä esimerkiksi hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää tai muutakaan epäasiallista kohtelua. Olemme kaikki oman itsemme parhaimpia asiantuntijoita ja saamme elää, olla, ilmaista sekä määritellä tai olla määrittelemättä itseämme itselle parhaimmalla tavalla. Merkityksellistä on myös yhteinen hauskanpito ja rento yhdessäolo moninaisessa yhteisössä.

Toimintaamme osallistuu nuoria monenlaisilla elämänkokemuksilla ja toimintaa ohjaavat sateenkaariteemoihin perehtyneet työntekijät. Teemme yhteistyötä eri järjestöjen kanssa, kuten Helsinki Pride -Yhteisö ry:n, Regnbågsankanin ja Sirkus Magentan kanssa.

Nuorten ja nuorten aikuisten tapaamiset ovat vapaamuotoisia ja tapaamisten kulkua ohjaavat Helsingin kaupungin nuorisotyöntekijät Helsinki Pride -yhteisö ry:n vapaaehtoisten kanssa. Tapaamisiin ja iltojen toimintaan voi osallistua itselleen sopivalla tavalla, myös anonyymisti.

Tule sellaisena kuin olet

Pidämme tapaamisten alussa lyhytmuotoisen tutustumiskierroksen, jolloin jokainen voi halutessaan kertoa itsestään muutamalla sanalla. Rennon oleskelun ohella mm. keskustellaan ajankohtaisista asioista, viikon tapahtumista tai nuoria kiinnostavista teemoista. Meillä voi pelata myös erilaisia pelejä, kuten lauta- kortti- ja verkkopelejä. Illan päätämme fiiliskierroksella.

Kuuntelemme toiveitasi

Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus esittää toiveita tapaamisten aiheiksi ja sisällöiksi sekä halutessaan voivat myös osallistua toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Tapaamisissa on erilaisia sisältöjä osallistujien toiveiden pohjalta, kuten esim. hengailua, pelailua, teemallisia keskusteluita, leffailtoja, kädentaitoja ja ruuanlaittoa. Meillä käy myös vierailijoita ja järjestämme työpajoja erilaisista teemoista.

Mistä meidät löytää

Jos kiinnostuit, niin lisätietoa saat ohjaajilta paikan päällä tai ota yhteyttä irishelsinki@gmail.com tai 040 1940 892.

Tarkemmat aikataulut, teemat ja paikat löytyvät parhaiten IrisHelsingin Instagramista. Meidät tavoittaa myös Facebookista.

Facebook: IrisHelsinki
Instagram:
 @irishelsinki