Kivikon kesätoiminta kolmas viikko

Tämäkin viikko sujui tosi ihanasti ja mukavasti. Maanantaina pidettiin mukava hengailu päivä. Muut päivät olivat retkiä (Suomenlinna, Pakostadi) ja torstaina tehtiin luonnonkosmetiikkapaja (se oli varmaan lempipäiväni).
Tällä viikolla oli tosi kuuma, jonka takia ei aina jaksanut ihan täysillä, mutta hyvin pärjättiin silti.
Nuoret olivat, niin kuin aina, omatoimisia ja heidän kanssaan oli tosi kivaa käydä retkillä. Pitkin viikkoa välillä nuoret ehdottivat leikkejä ja välillä ohjaajat ehdottelivat.
Tosi hyvä ja haikea fiilis, koska kesätoiminta loppuu. On ollut niin hauskaa enkä haluaisi tämän loppuvan.
-Saara

Maanantaina chillailtiin nuorisotalossa. Pelailtiin lautapelejä kaikki nuoret tulivat mukaan ja kaikki pitivät hauskaa.
Tiistaina käytiin Suomenlinnassa. Oli kivaa käydä siellä nuorten kanssa ja kun meillä oli tosi hyvä opas. Sain nähdä paikkoja Suomenlinnassa mitä en ole ennen ikinä nähnyt. Käytiin lopussa myös sukellusveneessä. Oli tosi kiva päivä kaikki pitivät hauskaa.
Keskiviikkon käytiin pakostadissa. Oli tosi kiva kokemus kun ennen en ole tehnyt tai tiennyt siitä. Tosi kiinnostava peli oli. Pelin pointti oli löytää pommi ja ratkaista koodin pysäyttääkseen pommin purkamista. Oli tosi hauskaa kunnes myrsky tuli, alko sataa ja ukkosta niin päätettiin että mennään kahvilaan suojaksi sateesta ja ratkaistiin pommia kahvilan sisällä. Enimmäkseen kaikki pitivät hauskaa mutta oli yksi nuori kuka pelkäsi ukkosesta, se oli tosi huono nähdä mutta meidän kesähessu lohdutti häntä se paransi hänen mieltä mikä oli tosi hyvä juttu.
Torstai päivä käynnissä nytten tähän asti mennyt tosi mukavasti. Pelaillaan lauta pelejä ja osa nuorista salilla sekä biljardi huoneessa. Kaikki pitävät hauskaa ja kukaan ei ole yksin.
On ollut tosi kiva kokemus ylipäätänsä ja puhuta nuorien kanssa intohimo asioista ja mistä he tykkäävät. Olen oppinut kommunikoimaan nuorten kanssa sekä muiden ihmisien kanssa. Kovasti odotan viikko 4 kessalla(:
-Rahil

Suomenlinna retki
Olimme tänään nuorten kanssa retkellä Suomenlinnassa. Siellä meillä oli opastettu kierros, ja saimme tietää paljon kiinnostavia ja uusia asioita Suomenlinnasta ja sen historiasta. Matka saarelle ja takaisin olivat todella mukavia, sillä päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Oli lähes 30 asteen helle. Söimme monta jäätelöä, eikä tehnyt yhtään mieli syödä kunnon ruokaa. Pääsimme myös ilmaiseksi katsomaan Suomen ainoata sukellusvenettä, joka oli Suomenlinnassa. Sukellusvene oli pieni ja ahdas, mutta vei meidän kiinnostavalle aikamatkalle. Paluu matka oli tosi kiva, koska puhuin paljon yhden nuoren kanssa kivoista asioista. Nutalla työskentelimessä lempi puuhani on ollutkin nuorten kanssa keskusteleminen. He ovat hyvin sosiaalisia, joka on auttanut myös minua tuntemaan heitä paremmin ja kehittämään suhdettani heidän kanssa.


Pakostdi retki
Pelasimme Helsingin keskustassa Pakostadi peliä. Se oli pakohuoneen tapainen peli, jossa alue kuitenkin oli koko Helsingin keskusta. Vihjeitä ja arvoituksia ratkoessa tuli paljon käveltyä. Ryhmässä toimiminen onnistui tosi hyvin ja arvoitukset tuli ratkaistuttua. Kova sade- ja ukkosmyrsky kuitenkin yllätti meidät, jonka takia kukaan ei virallisesti voittanut kisaa. Kaikki kastuttiin läpimäriksi, mutta saatiinpahan matkalla ilmainen suihku, joka oli hyväksi, koska päivä oli todella kuuma.
-Sofia