Perheille

Perinteisesti Lasten liikennekaupunki tarjoaa lapsille ja perheille mahdollisuuden harjoitella turvallista liikenteessä liikkumista sekä teoriassa että käytännössä.
Avointa toimintaa perheille järjestetään Helsingin alueen koulujen lomaaikoina (kesäloma, syysloma ja talviloma). Koulujen aukioloaikoina palvelemme koulu- ja eskari ryhmiä. Kaupunki on kaupunkilaisten vapaassa käytössä iltaisin ja viikonloppuisin, jos muita varauksia ei ole.

Loma-ajan toiminta on maksutonta:

Kesäisin:
Ma-to kaikki lapset (kaikki kyseisenä vuonna 5-vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat) osallistuvat opetukseen. Lapsi voi osallistua yhteen teoriatuntiin päivän aikana. Käytännönharjoittelun jälkeen pidetään puolen tunnin tauko, jonka jälkeen voi vielä osallistua käytännönharjoitteluun seuraavan ryhmän kanssa.
Pe ja su ovat ikärajattomia perhepäiviä, jolloin lasten mukana tulevat aikuiset ohjaavat ja opastavat lapsia liikkumaan liikennesääntöjen mukaan kaupungilla.
Lapset ovat aina huoltajan vastuulla. Helsingin kaupunki ei ole vakuuttanut toimintaan osallistuvia. Alueelta löytyy myös pienimuotoinen kahvila/kioski, joka palvelee asiakkaita liikennekaupungin aukioloaikoina.

Syys- ja talvilomalla palvelemme ma-pe avoimien perhepäivien muodossa, jolloin lasten mukana tulevat omat aikuiset opastavat ja ohjaavat lapsia liikkumaan kaupungilla polkuautoililajn ja kävelijän sääntöjä noudattaen.

Ympäri vuoden!
Liikennevalot ovat kaupungissa päällä aamusta iltaan joka päivä. Alueelta löytyy myös pieni leikkipaikka perheen pienimmille.

SYNTYMÄPÄIVÄVARAUKSET

Tilojamme voi vuokrata yksityiseen käyttöön esim. syntymäpäiviä varten kesätoimintamme ulkopuolella viikonloppuisin (perjantai-iltana + lauantaisin ja sunnuntaisin)
Tilojen vuokra on 150€/3 h.

Käytössä on sisätilat, joissa mahdollisuus järjestää tarjoilua, sekä ulkotilat välineineen. Liikennekaupungissa on polkuautoja, jotka kooltaan sopivat parhaiten 5–12-vuotiaille.

Alamme ottaa varauksia vastaan ma 10.8 klo 9 p. 09-310 89047
Vuokrauksesta lisää tietoa täältä.

Avainsanat