Haasteita kotona

Perhekuviot ovat ainutlaatuisia, sillä perheenjäsenet muodostavat hyvin omanlaisiaan tapoja olla ja toimia keskenään.

Näitä toimintatapoja on myös vaikea ymmärtää välillä, sillä perhedynamiikkaan vaikuttaa niin moni asia. Osa niistä on esimerkiksi perheenjäsenten persoonallisuuksista aiheutuvaa, mutta osa taas on perheen ulkopuolelta tulevia asioita, kuten esimerkiksi muuttuvat elämäntilanteet. Onkin täysin normaalia, että perheeseen liittyvät asiat koetaan myös aika ajoin haastaviksi ja jopa ongelmallisiksi.

Perheenjäseniltä siedetään yleensä paljon, ehkä jopa paljon enemmän kuin muilta.

Riitelyiden määrä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että asiat olisivat huonosti. On myös todella hyvä asia, että kotona saa ja uskaltaa olla oma itsensä. Selitys sille, miksi riitelet juuri eniten vanhempiesi kanssa, voi ollakin se, että olette todella läheisiä.

Turvallinen ja rakentava riitely onkin välillä ainoa tapa selvittää asioita. Rakentavassa riitelyssä huomioidaan toisten tunteet ja riidellään asioista eikä esimerkiksi syytellä tai haukuta. Siihen kuuluu myös aina sopiminen, sillä sen myötä riidan osapuolet voivat yhteisymmärryksessä jättää riidan taakseen ja jatkaa elämää hyvällä mielin.

Joskus riitely ei ole kuitenkaan rakentavaa ja voi olla hankalaa nähdä tilanteeseen sopivaa ratkaisua sen sisältämien tuntemusten ja haasteiden takia. Tällaisissa tilanteissa ensiarvoista on lähteä miettimään mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja, sellaisia, jotka juuri itse kokee sopiviksi.

Entä kun riitely vain jatkuu?

Vaikka perhesuhteisiin liittyvät asiat ovat harvoin mustavalkoisia, voi elämässä tulla vastaan myös tilanteita, joissa ammattilaisten neuvot ja apu ovat ainoa vaihtoehto riitelyn ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelmat liittyvät usein perheenjäsenten välisiin ongelmiin tai näkökulmaeroihin. Olennaista näissä tilanteissa on se, että riidan osapuolten näkemykset poikkeavat niin paljon toisistaan, että heidän on hyvin vaikea ymmärtää toisiaan tai tulla edes toimeen keskenään.

Perheenjäsenten välisissä ongelmatilanteissa on myös melko tavallista, että eri henkilöt kaipaavat erilaista apua ja tukea. On myös yleistä, että toiset haluavat hakea apua aiemmin kuin toiset. Siksi on tärkeää muistaa, että jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, kun on kyse siitä, koetko pärjääväsi vai et.

Muista siis se, että monimutkaisissakin tilanteissa voit aina auttaa ainakin yhtä ihmistä: sinua itseäsi.

Avun hakeminen voi tuntua alkuun jo pelkkänä ajatuksena hankalalta ja ehkä ikävältäkin. Silloin on tärkeää ymmärtää, että, avun hakeminen ei ole koskaan sinulle tärkeiden ihmisten hylkäämistä tai heille selän kääntämistä. Itsestään ja hyvinvoinnistaan kuuluu huolehtia, sillä se on vain osoitus hyvästä itsetunnosta.

On myös parempi tuntea itse omat rajansa, jotta voi myös muistuttaa muita ihmisiä niistä. Usein on nimittäin niin, että erityisen hankalia elämänvaiheita läpikäyvät ihmiset eivät aina ihan ymmärrä, kuinka paljon aikaa ja energiaa heidän läheisensä käyttävät päivittäin heidän asioidensa miettimiseen ja hoitamiseen.

Vaikeita tilanteita, joissa ammattilaistenkin avusta on hyötyä:

  • Murrosikä
  • Vanhempien ero
  • Kun vanhemmat eivät hyväksy kaveriasi tai kumppaniasi
  • Entä jos potkitaan pihalle? Tai jos kotiin ei ole turvallista mennä?

On valitettava tosiasia, että kaikilla nuorilla ei ole turvallisia ja hyviä välejä vanhempiinsa. Elämä saman katon alla voi olla vaikeaa syystä, jos toisestakin, ja joillekin nuorille on pakonsanelemaa, että kotoa muutetaan heti kun on täyttänyt 18 vuotta – halusi sitä itse tai ei.