Nuorisotalot avoinna normaalisti

Yhä heikentyneen koronatilanteen vuoksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 7.1.2022 uusista koronarajoituksista, jotka vaikuttavat myös nuorisotilojen toimintaan. Nuorisotilat ovat kuitenkin edelleen auki.

Mikä muuttuu?

Nuorisotaloissa ei ole esityksiä, tapahtumia ja muita yleisötilaisuuksia 28.12.2021 –31.1.2022 välisenä aikana. Nuorisotaloissa ohjattua toimintaa järjestetään vuonna 2003 syntyneille ja sitä nuoremmille. Koronapassi vaaditaan 16–18-vuotiailta ohjattuun toimintaan osallistuvilta. Samoin Helsingin kaupungin sisäliikuntapaikoissa ja uimahalleissa ohjattua harrastustoimintaa järjestetään vuonna 2003 syntyneille ja sitä nuoremmille.

Mikä pysyy ennallaan?

Nuorisotalot ovat auki normaalisti kaikenikäisille. Nuorisotalolle voit siis edelleen tulla ilman koronapassia vaikka hengailemaan. Ohjattuun harrastustoimintaan osallistuessasi muistathan kuitenkin 16 vuotta täyttäneenä näyttää koronapassin.

Palvelut, jotka ovat avoinna normaalisti

  • Lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta jatkuu Helsingin kaupungin sisäliikuntatiloissa ja uimahalleissa vuonna 2003 syntyneille ja sitä nuoremmille.
  • Kirjastot ovat avoinna kaikenikäisille normaaliin tapaan, mutta niissä ei järjestetä yleisötilaisuuksia tai tapahtumia eikä ohjattua toimintaa yli 18–vuotiaille. Kirjastossa et tarvitse koronapassia.
  • Myös museot ovat avoinna kaikenikäisille ja 16 vuotta täyttäneiltä vaaditaan koronapassi.

Miten saan koronapassin?

Koronatodistuksen eli koronapassin saa Omakannasta osoitteesta omakanta.fi.  Omakantaan pääsee kirjautumaan pankkitunnuksilla (suomi.fi-tunnistus). Passin voi joko tulostaa tai näyttää mobiililaitteelta (ota kuvakaappaus tai tallenna tiedosto kännykkääsi).

Jos ei pysty käyttämään Omakantaa, koronatodistuksen voi Helsingissä nyt noutaa tulostuspisteeltä Itäkeskuksen, Kannelmäen tai Malmin kirjastosta sekä keskustakirjasto Oodista. Tulostuspalvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai joilla on puutteita Omakannan koronatodistuksissa.

Tulostuspisteet ovat avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 8–16 sekä tiistaisin ja torstaisin 10–18. Pisteellä asioivilla pitää olla mukanaan Kela-kortti tai henkilöllisyystodistus.

Ohjeet koronatodistuksen lataamiseen: www.kanta.fi/koronatodistus

Käytäthän maskia nutalla

Pääkaupunkiseudulla on palattu laajaan maskisuositukseen rokotussuojan tasosta riippumatta. Muistathan siis maskin, kun tulet meille.

Helsingin kaupunki suosittelee kasvomaskin käyttöä sisätiloissa, mikäli sille ei ole terveydellistä estettä. Maskin käyttöä suositellaan myös liikennevälineissä. Maskisuositus on voimassa 16.1.2022 saakka.

Tulethan meille vain oireettomana. Muistetaan myös huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä varmistetaan riittävät turvavälit.

Pidetään huolta toisistamme!

Lisätietoa Helsingissä voimassa olevista keskeisistä suosituksista ja rajoituksista

Kuva: Katja Tähjä